Siinä taisi kuolla samassa halu lähteä vieraaseen opetukseen, jota valitettavan paljon kristikunnassa vallitsee.
Tässä kohta voikin olla hyvinkin totta että moni uskossa oleva joutuu harhateille sen vuoksi, että he eivät sittenkään hyväksy oppia ristiinnaulitsemisesta ja veren evankeliumista. Kuinkahan moni onkaan tullut tarhaan sivusta ilman että ovat menneet ahtaasta portista, vaan koettavat etsiä oikoteitä aivan muuta reittiä?
Luin Petri Paavolan kirjoituksen viimeisten aikojen eksytyksistä hänen sivuiltaan ja se oli suoraa ja rankkaa tekstiä.
Suorastaan painavaa asiaa.
Jos ottaa vastaan väärän hengen, sen tarkoitus on tehdä loppu meistä opetuslapsista.
Omaa kokemusta noista itselläni valitettavasti on enkä enää haluaisi kokea samaa.
Emme voi tuudittautua että jos jokin toimii ja tuntuu hyvältä, meillä on oltava varmuus että Jumalan sana on asian takana.
Olen maksanut nuoresta tytöstä lähtien oppirahat tästä kaikesta. Olen ollut eri opintuulien heiteltävinä milloin mitenkin.
Olen lähtöisin luterilaisesta taustasta, mutta vapaakirkon kautta tulin uskoon. Muutaman vuoden kuljin luterilaisessa nuorten raamiksessa. Kun se hajosi, lähdin helluntailaisten nuorten iltoihin sitten mukaan.
Hain täyttymistä Pyhällä hengellä silloin, vaikka hypin kyllä maailmankin puolella.
Se oli hyvin hajanaista aikaa, myllerrystä, itsensä etsimistä ja oli liikaa välillä paineita. En niin kovin mielelläni muistele noita aikoja 20 vuoden takaa enkä niin hyvin enää edes muistakaan.
Kävin eri kokouksissa ja hain aina lisää Pyhää henkeä.
Sitten tuli Toronton siunauksen jälkeisiä "siunauksia" Pensacolassa. Nuoret innostui siitä ja ehkä joku jo tuosta porukasta oli käynyt jossain siunausta hakemassa itselleen.
Eräässä nuorten illassa kokoonnuttiin lavalle rinkiin rukoilemaan.
Meni hetki, mä jotenkin menin sellaiseen tilaan että sain jonkin hengen kosketuksen niin, että kaaduin tai menin vain lattialle, nauroin hillittömästi ja kädet sekä jalat liikkuivat omia aikojaan. En enää muista mitä muuta olisin kokenut tai tuntenut. Se oli joskus v.-97.
Tämän jälkeen aina, kun alettiin rukoilla tai yksinkin rukoilin, menin tällaiseen tilaan ENKÄ RUKOILLUT.
Odotin vain mitä pyhä henki mahtaa tehdä tällä kertaa.
Odotin että jokin manifestaatio siis tulisi. Saatoin huutaa, kirkua ja jopa karjuakin. Saatoin olla jotain näkevinään, näkyjä tai muuta ihmeellistä. Odotin ihmeitä vain mutta menetin tajuamattani paljon.
Lopulta 2-3 kk päästä löysin itseni Ale-pubista ja kesällä aloin elämään vähemmän kristillistä elämää.
En niin mielelläni niitä aikoja halua muistella mutta tempauduin epäkristilliseen suuntaan.
Meni 2 vuotta sitä rataa kunnes töppäilin kunnolla.
Mutta se on eri tarinansa ja nyt mulla ei ole selkeätä muistikuvaa mitä tapahtui missäkin vaiheessa.
Jutun pointti on se, että sain eksyttävän pahan hengen, joka vei mut elämään juuri tyypillistä teinielämää.
Huonot valinnat tein. Mutta kaikki sen vuoksi koska en juurtunut Jumalan sanaan enkä uskonut tai luottanut vanhaan kunnon evankeliumiin.
Monet vuodet olen heittänyt hukkaan, olen ollut heiteltävänä ihmisten arpapeleissä enkä ole elänyt lukien Raamattua ja paneutuen siihen. Välillä olen lähtenyt miellyttämään maailmaakin, kulkenut kahta tietä ja elänyt haureudessakin. Olen myös kapinoinut ja syytellyt Jumalaa hyvin paljon kun elämässä on tullut liian monta vaikeaa juttua päällekkäin.
Viimeiset vuodet, 3-5 vuotta elin myös tätä kaikkea. On ollut jopa jokunen miekkonen ja mennyt.
Joku muslimi Egyptistä yhä edelleen yrittää kaikkensa napataksensa mut.
Olen ollut varsin huono kristityksi.
Toivon ettei enää elämä kovin heittelisi. Olenhan menettänyt mahdollisuuden saada oman perheen.
En voi enää olla edes katkera. En tiedä miksi mun elämäni juuri on mennyt näin.
Paljon on pois pantavaa.
Mutta vieläkään ei ole liian myöhäistä silti lukea Raamattua, etsiä Jumalan teitä.
Välillä masennun ja tuntuu pahalta sekä toivottomalta. Sitten tajuan katsovani asioita vain nurjalta puolelta. Saatan itkeä pahaa oloani yksin missä vain saan olla yksin, vaikka pyörämatkalla kotiini.
Nyt huomasin erään kerran että kun taas kävin pahan oloni läpi, tulikin tilalle selittämätön ilo.
Käännyin Jeesuksen puoleen.
Nykyään saatan lukea Raamattua vaikka puhelimelta kävelylenkillä. Luen nyt Raamattua läpi vuodessa ja joka päivälle on omat ohjelmat, mitä luen. Rukoilen lyhyesti yleensä ennen kuin aloitan.
Liikutun oikeasti, kun luen Jeesuksesta, hänen teoistaan ja sanoistaan. Raamattua voi lukea vain Pyhän hengen vaikutuksessa niin, että se tulee ravitsevaksi sielulle.
Luotan tähän Pyhään henkeen, joka tulee valaisemaan mulle Jeesuksen kirkkautta ja rakkautta. Se tulee, kun luen Raamattua.
Ei se ole kundalinihenki, ei sähkövirtaa (Marko Selkomaa kertoi sähkövirrasta muuten eräässä puheessaan!). Ei tarvitse odottaa ihmeitä tai näkyjä nyt, odotan vain ja janoan joka päivä kokea ja oppia lisää Jeesuksesta. Kaipaan uskovien yhteyttä, Herran läsnäoloa ja rauhaa.
Aamen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti