Oon tässä koettanut jäsennellä itselleni Facebookin hyöty ja haittasuhdetta, koska ajoittain se maailma suoraan sanoen ahdistaa ja painostaa mua.
Tuntuu olevan paikka, jossa joidenkin omanarvon mittarina se toimii, joillekin se varmasti taas on yhteydenpitoväline.
Itse olen koettanut jäsentää sen itselleni jälkimmäisenä vaihtoehtona kuitenkin, vaikka kieltämättä kaipaisi tykkäämisiä enemmänkin useimmilta kavereilta.
Välillä olen poistanut mobiiliversionkin itseltäni, kun en jaksa olla siinä niin kiinni.
Tuntuu, ettei ole elämää ilman feissaria ja yhtäkkiä kun näkee seinällä vaikka töissä jonkun kirjoituksen, tulee tunne että pitää painaa tykkäys-nappia, alkaa jo huvittamaan tämä sosiaalisen median maailma siinä vaiheessa.
En tiedä, tuntuu toisinaan ettei sitä haluaisi aina kaikkea tietää niin tarkasti kaikista ihmisistä. Jotenkin FB houkuttelee ihmisiä paljastamaan syntyjä syviä toisissa meistä.
Tuntuu siltä, ettei enää ole yksityisyyteen mahdollisuutta ja ihmissuhteet saattavat latistua niiden arkipäiväistyessä. Tarkoitan sitä, että ennen et nähnyt ihmisiä jollet mennyt tapaamaan ja miten kivaa se oli silloin. Nykyään tuntuu, että tämä Facebook nimenomaan on tämän tarpeen sammuttanut.
Jotkut ihmiset ovat helpommin tavoitettavissa sieltä kuin normielämästä.
Kuulostaako tutulta?
Itse voisin osapaaston ottaa naamakirjasta ainakin ja järkevöittää sen käyttöä. Ei sen väliä vaikka missä ryhmissä olisin siellä, kyllä ne kai siellä pysyy ja on ilman muakin.
Jos kokeilisi todellakin ottaa siitä etäisyyttä. Tahtoisin löytää vanhat hyvät ajat, kun ihmiset kohdattiin oikeasti livenä, lähdettiin kauaskin tapaamaan ihan.
Ei sillä etteikö siellä olisi kivoja tilapäivityksiä ja mielenkiintoista, mutta...missä on se oikea läsnäolo, tunteminen ja kohtaaminen?
Onko se nykyään vain tietokoneella? Syökö se ihmissuhteet todellakin?
Säästää ehkä puhelinlaskuissa, mutta...onko se oikeata elämää?
Tuntuu olevan paikka, jossa joidenkin omanarvon mittarina se toimii, joillekin se varmasti taas on yhteydenpitoväline.
Itse olen koettanut jäsentää sen itselleni jälkimmäisenä vaihtoehtona kuitenkin, vaikka kieltämättä kaipaisi tykkäämisiä enemmänkin useimmilta kavereilta.
Välillä olen poistanut mobiiliversionkin itseltäni, kun en jaksa olla siinä niin kiinni.
Tuntuu, ettei ole elämää ilman feissaria ja yhtäkkiä kun näkee seinällä vaikka töissä jonkun kirjoituksen, tulee tunne että pitää painaa tykkäys-nappia, alkaa jo huvittamaan tämä sosiaalisen median maailma siinä vaiheessa.
En tiedä, tuntuu toisinaan ettei sitä haluaisi aina kaikkea tietää niin tarkasti kaikista ihmisistä. Jotenkin FB houkuttelee ihmisiä paljastamaan syntyjä syviä toisissa meistä.
Tuntuu siltä, ettei enää ole yksityisyyteen mahdollisuutta ja ihmissuhteet saattavat latistua niiden arkipäiväistyessä. Tarkoitan sitä, että ennen et nähnyt ihmisiä jollet mennyt tapaamaan ja miten kivaa se oli silloin. Nykyään tuntuu, että tämä Facebook nimenomaan on tämän tarpeen sammuttanut.
Jotkut ihmiset ovat helpommin tavoitettavissa sieltä kuin normielämästä.
Kuulostaako tutulta?
Itse voisin osapaaston ottaa naamakirjasta ainakin ja järkevöittää sen käyttöä. Ei sen väliä vaikka missä ryhmissä olisin siellä, kyllä ne kai siellä pysyy ja on ilman muakin.
Jos kokeilisi todellakin ottaa siitä etäisyyttä. Tahtoisin löytää vanhat hyvät ajat, kun ihmiset kohdattiin oikeasti livenä, lähdettiin kauaskin tapaamaan ihan.
Ei sillä etteikö siellä olisi kivoja tilapäivityksiä ja mielenkiintoista, mutta...missä on se oikea läsnäolo, tunteminen ja kohtaaminen?
Onko se nykyään vain tietokoneella? Syökö se ihmissuhteet todellakin?
Säästää ehkä puhelinlaskuissa, mutta...onko se oikeata elämää?
