Muutin vähän blogin nimeä, harjoittelut on harjoiteltu jo. :)
Mutta kasaan tänne ajatuksiani kristillistä vakaumustani noudattaen.
Tänäsyksynä erityisesti tuntuu maailma muuttuvan yhä radikaalimmassa tahdissa.
En kunnolla ole jaksanut seurata uutisia, joten joudun lukemaan ja seuraamaan jatkossa ihan itse kaiken.
Kerron tähän mitä olen kuullut puhuttavan lähinnä, ihmisten ajatuksia ja reaktioita sekä omaa peilaamistani niihin.
Venäjä, Ukraina. Siellä on kovin myllerrys ja se vaikuttaa muihinkin maihin. Sota on jatkunut vain ja mitä olen kuullut, Venäjä on puuttumassa siihen.
Monet pelkäävät että Suomi on uhan alla. Siitä puhutaan, koska meilläkin on ongelma Venäjän kanssa. Kaupalliset pakotteet. Enää ei myynti vedä Venäjälle päin.
Syyria ja Isis, terrorijärjestö. Luin eilen Hesarin liitteestä jutun Raqqan kaupungista. Julmaa menoa. Katkotaan päitä, käsiä ja jalkoja. Raippatuomiot ovat arkipäivää samalla tavalla. Kaikki pakotetaan katsomaan, lapset ja naiset mukaan lukien.
Yliopistot ja koulut ovat suljettu, naiset ovat holhouksen alla myös vahvasti, eivät saa kulkea ilman miestä kadulla. Painajaismainen yhteiskunta, onko tämä muslimien paratiisin alkusoittoa?
En haluaisi sellaiseen. No thanks. Iran II.
Muistan rukouksin, toivon että taivaallinen isä pelastaa. Ahdistaa edes lukea saati ajatella, millainen yhteiskunta tuo on.
Siinä nähdään ettei ole rakkaudesta hajuakaan näillä. Uskonnon raskas kaapu painaa liikaa monelle.
Moniko on onnellinen tällaisessa terroristien alaisuudessa?
Itsekin antaisin itseni ennemmin teloittaa kuin elää orjuudessa tuollaisessa yhteiskunnassa.
Tosin arvostan vielä lyhyttä elämääni, katsotaan kuinka kauan meillä on vapaus täällä.
Pakko tunnustaa että olen usein mukautunut maailman menoon, mutta en ole siitä saanut kuitenkaan rauhaa enkä lohdutusta itselleni.
Miehiä treffailin randomina kesällä, mutta kukaan ei ollut uskossa eikä mun tyyppiäni, kenestäkään en sen koommin mitään kuullut eikä romanssia syntynyt.
Meni maku hommaan enkä halua ketään nettimiestä, ennemmin oon sinkku.
Keskityn itseeni ja elämääni sellaisena kuin se on. Mieluummin näin kuin sillä tavalla että mä eläisin elämää niin etten tuntisi sitä omakseni ja heiluisin vika tyypin kanssa.
Helpompaa niin mulle kuin että elämä menisi hallitsemattomasti suuntaan, mistä en tiedä.
Aion keskittyä jatkossa uskooni paremmin ja elää sen mukaan paremmin. Maailmassa on enenevässä määrin ahdistusta ja itse löydän tarkoituksen paremmin siitä kuin haahuillen joka tuulen mukana heiluen. Joo ja sinkkuna nyt edelleen, kohta voisin olla vannoutunut vanhapiika (vaikka kertaalleen olinkin vähän aikaa naimisissa).
En tiiä pidetäänkö mua mahdottomana tai toivottamana tapauksena, heti jos on epäilyäkin että mulla saattais olla joku miesjuttu ihmiset supisevat ja vihjailevat kaikkea.
Nyt sen sanon että mitään miesjuttua ei ole.
Multa kysyi eräs ihminen tuossa, jota en kaveriksi saati ystäväksikään luokittele, että miten sun miesasiat? Mä meinasin melkein vetää juomani väärään kurkkuun.
Tokaisin että mitkä miesasiat??? Mitä ne on??? Ei ole mitään!!!
Vitun väliä, mulla ei sellaisia ole. Ketä kiinnostaa? Voi hallelujaa! Hankkikaa elämä!
(Sori ruma kielenkäyttöni, se on mun epätäydellisyyteni...)
Sitten menen pikaisesti vielä yhteen asiaan...eräs ns. julkkis on olevinaan uskossa nyt, mutta kaikki tietää miten vinksallaan asiat sillä on. Mä olen niin kyllästynyt hänen hurskasteluunsa, samaan aikaan valittaa että ei kuulu vankilaan ja kohta rattijuoppousoikeudenkäynti edessä ja yhdyskuntapalvelu menossa miten lienee. Hänhän ei kuulu vankilaan???
So sorry mutta lopeta teeskentely ja hurskastelu, kohtaa virheesi ja mokasi. Et ole vielä selvästikään pohjaa saavuttanut ja kohdannut itseäsi, mä olen jo niin kypsä sun juttuihisi Johanna Tukiainen.
Mutta kasaan tänne ajatuksiani kristillistä vakaumustani noudattaen.
Tänäsyksynä erityisesti tuntuu maailma muuttuvan yhä radikaalimmassa tahdissa.
En kunnolla ole jaksanut seurata uutisia, joten joudun lukemaan ja seuraamaan jatkossa ihan itse kaiken.
Kerron tähän mitä olen kuullut puhuttavan lähinnä, ihmisten ajatuksia ja reaktioita sekä omaa peilaamistani niihin.
Venäjä, Ukraina. Siellä on kovin myllerrys ja se vaikuttaa muihinkin maihin. Sota on jatkunut vain ja mitä olen kuullut, Venäjä on puuttumassa siihen.
Monet pelkäävät että Suomi on uhan alla. Siitä puhutaan, koska meilläkin on ongelma Venäjän kanssa. Kaupalliset pakotteet. Enää ei myynti vedä Venäjälle päin.
Syyria ja Isis, terrorijärjestö. Luin eilen Hesarin liitteestä jutun Raqqan kaupungista. Julmaa menoa. Katkotaan päitä, käsiä ja jalkoja. Raippatuomiot ovat arkipäivää samalla tavalla. Kaikki pakotetaan katsomaan, lapset ja naiset mukaan lukien.
Yliopistot ja koulut ovat suljettu, naiset ovat holhouksen alla myös vahvasti, eivät saa kulkea ilman miestä kadulla. Painajaismainen yhteiskunta, onko tämä muslimien paratiisin alkusoittoa?
En haluaisi sellaiseen. No thanks. Iran II.
Muistan rukouksin, toivon että taivaallinen isä pelastaa. Ahdistaa edes lukea saati ajatella, millainen yhteiskunta tuo on.
Siinä nähdään ettei ole rakkaudesta hajuakaan näillä. Uskonnon raskas kaapu painaa liikaa monelle.
Moniko on onnellinen tällaisessa terroristien alaisuudessa?
Itsekin antaisin itseni ennemmin teloittaa kuin elää orjuudessa tuollaisessa yhteiskunnassa.
Tosin arvostan vielä lyhyttä elämääni, katsotaan kuinka kauan meillä on vapaus täällä.
Pakko tunnustaa että olen usein mukautunut maailman menoon, mutta en ole siitä saanut kuitenkaan rauhaa enkä lohdutusta itselleni.
Miehiä treffailin randomina kesällä, mutta kukaan ei ollut uskossa eikä mun tyyppiäni, kenestäkään en sen koommin mitään kuullut eikä romanssia syntynyt.
Meni maku hommaan enkä halua ketään nettimiestä, ennemmin oon sinkku.
Keskityn itseeni ja elämääni sellaisena kuin se on. Mieluummin näin kuin sillä tavalla että mä eläisin elämää niin etten tuntisi sitä omakseni ja heiluisin vika tyypin kanssa.
Helpompaa niin mulle kuin että elämä menisi hallitsemattomasti suuntaan, mistä en tiedä.
Aion keskittyä jatkossa uskooni paremmin ja elää sen mukaan paremmin. Maailmassa on enenevässä määrin ahdistusta ja itse löydän tarkoituksen paremmin siitä kuin haahuillen joka tuulen mukana heiluen. Joo ja sinkkuna nyt edelleen, kohta voisin olla vannoutunut vanhapiika (vaikka kertaalleen olinkin vähän aikaa naimisissa).
En tiiä pidetäänkö mua mahdottomana tai toivottamana tapauksena, heti jos on epäilyäkin että mulla saattais olla joku miesjuttu ihmiset supisevat ja vihjailevat kaikkea.
Nyt sen sanon että mitään miesjuttua ei ole.
Multa kysyi eräs ihminen tuossa, jota en kaveriksi saati ystäväksikään luokittele, että miten sun miesasiat? Mä meinasin melkein vetää juomani väärään kurkkuun.
Tokaisin että mitkä miesasiat??? Mitä ne on??? Ei ole mitään!!!
Vitun väliä, mulla ei sellaisia ole. Ketä kiinnostaa? Voi hallelujaa! Hankkikaa elämä!
(Sori ruma kielenkäyttöni, se on mun epätäydellisyyteni...)
Sitten menen pikaisesti vielä yhteen asiaan...eräs ns. julkkis on olevinaan uskossa nyt, mutta kaikki tietää miten vinksallaan asiat sillä on. Mä olen niin kyllästynyt hänen hurskasteluunsa, samaan aikaan valittaa että ei kuulu vankilaan ja kohta rattijuoppousoikeudenkäynti edessä ja yhdyskuntapalvelu menossa miten lienee. Hänhän ei kuulu vankilaan???
So sorry mutta lopeta teeskentely ja hurskastelu, kohtaa virheesi ja mokasi. Et ole vielä selvästikään pohjaa saavuttanut ja kohdannut itseäsi, mä olen jo niin kypsä sun juttuihisi Johanna Tukiainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti